Lainaa pk-yritykselle

Pk-yrityksillä on ollut hankalaa saada lainaa, koska pankit ovat vaatineet kasvuhakuisilta pk-yrityksiltä vakuuksia ja alkupääomaa. Koska monelle pk-yrityksellä ei kokonsa vuoksi ole paljonkaan omaisuutta, niillä on ollut vaikeuksia saada pankeilta lainaa. Viime vuodesta lähtien pankit ovat voineet jakaa riskiä, joten pk-yritysten tiukka oman pääoman vaatimus on keventynyt. Samalla pankkilainan hinta ja korot ovat laskeneet.

Yritystililtä saa rahaa käyttöönsä kätevästi

Pankit ovatkin yleisin paikka, josta pk-yritykset hakevat lainaa. Pankkilainan lisäksi pk-yritykset voivat hankkia luotollisen yritystilin, josta voi nostaa rahaa siinä tahdissa kun sitä tarvitsee. Yritys voi myös hankkia omaisuutta leasing-rahoituksella. Esimerkiksi autoja ja muuta kiinteää omaisuutta on mahdollista hankkia leasingillä. Pankkien eri lainavaihtoehdot vaihtelevat asiakkaan ja sen taloustilanteen mukaan, joten kattavan käsityksen saamiseksi erilaisista vaihtoehdoista yrityksellesi, kannattaa olla yhteydessä suoraan omaan pankkiin. Pankkien ehdot myös vaihtelevat yrityksittäin, joten lainan hinta voi vaihdella. Tämän vuoksi pankkeja kannattaa myös kilpailuttaa.

Lainaa pk-yrityksille on tarjolla myös Finnveran kautta. Se tukee pieniä ja keskisuuria yrityksiä sekä niiden perustamisvaiheessa että laajentumisvaiheessa. Mikäli pankista ei saa lainaa ja Finnverankin laina on poissuljettu, kolmas vaihtoehto on netin erilaiset lainantarjoajat. Nettilainaajien kautta yrityksen on mahdollista saada lainaa satoja tuhansia euroja. Näihin lainoihin ei yleensä tarvita vakuuksia.  Ennen lainan valitsemista kannattaa tehdä laskelma, paljonko laina tulee korkojen kanssa kokonaisuudessaan maksamaan. Lisäksi lainaehtoihin kannattaa tutustua huolella.

[adservice-comparison-feed feed=fi001]

Laina firmat (A-Ö)
Ameron
Bank Norwegian
Business Finland
Businesscredit
Capitalbox
CrediNord yrityslaina
Elon rahoituspalvelut
Fellow Finance
FIN Yritysrahoitus
Finnvera
Froda
Front Kasvurahoitus
Fundu
GF Money
Haenyt
LähiTapiola
Lendo
Nordea
Nousu Capital
Oma säästöpankki
Qred Yrityslaina
Rahaneuvos
Rahoittaja
Säästöpankki
Saldo yrityslaina
Siltarahan
Suomen PK-Luotto
Suomen Yrityslaina
Svea yrityslimiitti
UB Rahoitus
Vauraus
Yrityslainat.com
Yritysluotto
This site is registered on wpml.org as a development site. Switch to a production site key to remove this banner.