LähiTapiola

LähiTapiola on keskinäinen vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia sekä yritys- että yksityisasiakkaille. Sillä on myös sijoittamisen ja säästämisen tuotteita. LähiTapiola on monelle tuttu erityisesti vakuutusyhtiönä, sillä se on yksi Suomen suurimmista alan yhtiöstä. LähiTapiolalla on paljon toimipisteitä ympäri Suomea, sillä sille on tärkeää paikallisuus, onhan se keskinäinen yhtiö.

LähiTapiola tarjoaa mm. tapaturmavakuutuksia, matkavakuutuksia, sairauskuluvakuutuksia, eläinvakuutuksia, omaisuusvakuutuksia ja kotivakuutuksia. Yrityksille tarjolla on mm. lakisääteiset tapaturmavakuutukset, keskeytysvakuutukset, omaisuus- ja irtaimistovakuutukset sekä paljon muuta. LähiTapiolaan kuuluu S-Pankki, jonka avulla asiakkaat voivat esimerkiksi hoitaa tavallisia pankkipalveluja tai esimerkiksi hakea rahoitusta ja lainaa. LähiTapola tarjoaa myös joustavaa ja turvallista osamaksurahoitusta auton hankintaan. Sillä on yhteistyökumppaneina auto- ja koneliikkeitä sekä maahantuojia, joiden kautta rahoituksesta on mahdollista saada edullisesti. Yrityksille tarjolla on leasingrahoitusta. LähiTapiolan luottopäätöksen ja rahoitustarjouksen saa heti suoraa autoliikkeessä asioidessaan.

LähiTapiolan suosituimpiin tuotteisiin erilaisten vakuutusten lisäksi kuuluvat mm. rahastot. LähiTapiolalla on tarjolla korko-, osake- ja yhdistelmärahastoja, joihin ei sisälly lainkaan merkintä- ja lunastuspalkkioita. Se on yksi Suomen kokeneimmista varainhoitajista ja yhtiö on harjoittanut sijoitustoimintaansa yhtä kauan kuin vakuutustoimintaakin. Olkoon sijoitussumma sitten minkä suuruinen tahansa, LähiTapiolan osaamista alalla voi hyödyntää kuka tahansa.

Toinenmielenkiintoinen tuote on sijoitusvakuutus. Se on säästöhenkivakuutus, jonka sisällä henkilö voi vaihtaa veloituksetta sijoituskohdetta tai siirtää säästöjä kohteesta toiseen. Kohteista voi päättää itse tai sitten sen voi jättää ihan ammattilaisen tehtäväksi.

Laina firmat (A-Ö)
Ameron
Bank Norwegian
Business Finland
Businesscredit
Capitalbox
CrediNord yrityslaina
Elon rahoituspalvelut
Fellow Finance
FIN Yritysrahoitus
Finnvera
Froda
Front Kasvurahoitus
Fundu
GF Money
Haenyt
LähiTapiola
Lendo
Nordea
Nousu Capital
Oma säästöpankki
Qred Yrityslaina
Rahaneuvos
Rahoittaja
Säästöpankki
Saldo yrityslaina
Siltarahan
Suomen PK-Luotto
Suomen Yrityslaina
Svea yrityslimiitti
UB Rahoitus
Vauraus
Yrityslainat.com
Yritysluotto
This site is registered on wpml.org as a development site. Switch to a production site key to remove this banner.