Saldo yrityslaina

Lainasumma 2000 – 50 000 €
Laina-aika 1-24 kk
Rahaa tilillä Pankkien tileille 24h vuorokaudessa. 0-1 arkipäivän kuluessa.
Korko Ei peritä korkoa. Kiinteä toimituspalkkio.
Kulut Kuukausierä alk. 490 €/kk.

Saldo on toiminut pitkän aikaa lainantarjoajana yksityisille talouksille, mutta se on nyt laajentanut palveluaan koskien myös yrityksiä. Saldon yrityslaina on haettavissa pian ja sen kautta yritys voi saada lainaa toimintaansa jopa 100 000 euroa.

Saldo kuuluu kotimaiseen Tact Financeen, joka toiminut kulutusluottojen tarjoajana kuluttajille maassamme jo aina vuodesta 2006.  Se lupaa olla luotettava ja vastuullinen kumppani yrityksellesi ja apuna rahoituksessa esimerkiksi silloin, kun yritys alkaa laajentaa toimintaansa, tekee uusia investointeja tai palkkaa uutta työvoimaa.

Saldon kautta voi hakea lainaa kaiken kokoiset yritykset. Yritysmuodot, joille Saldo lainaa rahaa ovat osakeyhtiö, osuuskunta, kommandiittiyhtiö, avoin yhtiö sekä toiminimi. Varsinkin yrityksen alussa toimintaan tarvitaan rahaa ja kumppaneita. Yrityksille voi olla haastavaa saada niitä ja erityisesti edullisen lainan saamisessa voi olla paljon haasteita.

Saldon kautta myös uudet yrityksen voivat hakea lainaa. Myös yritykset, jotka haluavat käyttää Saldon lainatuotteita erilaisiin sijoitustoimintoihin, voivat hakea lainaa sivustolta. Sijoituslaina on apuna silloin kun yritys ei omalla kassallaan pääse sijoittamaan riittävän tuottavasti eri kohteisiin.

Yritysluottoa haetaan Saldon nettisivujen kautta ja kaikki hoituu automaattisen hakuprosessin kautta. Yritys saa lainapäätöksen jo samana päivänä lainahakemuksen täyttämisestä. Automaattisen prosessin kautta yritys saa päätöksen lainasta erittäin nopeasti ja käytännössä heti kun yritys saa lainapäätöksen, myös raha voidaan siirtää sen tilille. Kyse on siis erittäin nopeasta palvelusta.

Asiakaspalvelu:

ma–peAvoinna arkisin
07–21
Lauantai10–18
Sunnuntai10–18

E-mail: asiakaspalvelu@saldo.com

Tact Finance Oyj

Postiosoite:

Lemminkäisenkatu 46
20520 Turku
Y-tunnus: 2360614-4

Laina firmat (A-Ö)
Ameron
Bank Norwegian
Business Finland
Businesscredit
Capitalbox
CrediNord yrityslaina
Elon rahoituspalvelut
Fellow Finance
FIN Yritysrahoitus
Finnvera
Froda
Front Kasvurahoitus
Fundu
GF Money
Haenyt
LähiTapiola
Lendo
Nordea
Nousu Capital
Oma säästöpankki
Qred Yrityslaina
Rahaneuvos
Rahoittaja
Säästöpankki
Saldo yrityslaina
Siltarahan
Suomen PK-Luotto
Suomen Yrityslaina
Svea yrityslimiitti
UB Rahoitus
Vauraus
Yrityslainat.com
Yritysluotto
This site is registered on wpml.org as a development site. Switch to a production site key to remove this banner.